Pieni Eryn Fitzgerald “keskustelee” isänsä kanssa tavalla, joka tuntuu aidolta keskustelulta, vaikka hän on vielä liian pieni muodostamaan kunnollisia lauseita. Häntä katsoessa näkee puhdasta uteliaisuutta ja tunteita, jotka yrittävät tulla esiin.
Vain vuoden ikäisenä hänellä on jo vahva persoonallisuus. Hän elehtii käsillään, vaihtaa jatkuvasti ilmeitään ja koko hänen kehonsa tuntuu kertovan tarinaa. Vaikka sanoja ei ole, hänen viestinsä on yllättävän helppo ymmärtää.
Eräässä viraalissa hetkessä Eryn näyttää käyvän oikeaa “keskustelua” isänsä kanssa. Hän reagoi, pitää taukoja, vastaa uudelleen ja on täysin mukana “vuorovaikutuksessa”. Hänen isänsä vastaa yhtä leikkisästi, esittää kysymyksiä ja reagoi kuin he todella puhuisivat.
Koska ei ole kyse siitä, mitä hän sanoo, vaan miten hän sen sanoo. Hänen innostuksensa, katsekontaktinsa ja eleensä saavat tuntumaan siltä, että hän kertoo jotain todella tärkeää.
Tässä iässä ei ole kyse logiikasta vaan yhteydestä. Vauvat kommunikoivat ensin tunteilla, ja Eryn tekee selvästi kaikkensa tullakseen ymmärretyksi.
Hänen isänsä on mukana upeasti, reagoi hänen ääniinsä ja antaa tilaa “jatkaa tarinaansa”. Jokainen reaktio innostaa häntä entistä enemmän.
Hän syttyy, jatkaa ja muuttaa jokeltelun eläväksi keskusteluksi.
Lopuksi hän näyttää täysin tyytyväiseltä, kuin olisi kertonut koko tarinansa.
Tällaiset hetket muistuttavat, että viestintä ei ala täydellisistä lauseista, vaan ilmaisusta, huomiosta ja ilosta tulla kuulluksi.