Täyteen pakattu teatteri kuhisee odotuksesta, kun yleisö odottaa innokkaasti pitkään odotettua balettiesitystä. Ilmassa on jännitystä, mutta kukaan ei arvaa, että illan esitys kääntyy aivan odottamattomaan suuntaan.
Kun esirippu nousee, valot paljastavat klassisen balettinäyttämön. Musiikki voimistuu ja tanssijat liukuvat lavalle elegantisti.
Heidän joukossaan yksi ballerina erottuu — ei sulokkuudellaan, vaan näkyvästi huonolla tuulellaan. Clara ei sovi ollenkaan esityksen iloiseen ja kevyeseen tunnelmaan. Esityksen edetessä hänen ärtymyksensä vain kasvaa. Muut tanssijat säteilevät energiaa, mutta Claran ilmeet vaihtelevat ärsyyntyneestä suorastaan turhautuneeseen. Vaikka hänen tekniikkansa on täydellinen, hänen liikkeistään puuttuu baletille ominainen pehmeys ja kauneus.
Yleisö on aluksi hämmentynyt. Onko tämä osa roolia? Taiteellinen valinta? Pian hämmennys kuitenkin muuttuu nauruksi, kun Claran liioitellut reaktiot lisääntyvät. Kuiskuttelua ja tirskahduksia leviää salissa.
Huippuhetki koittaa hänen soolossaan. Sulavien piruettien ja kevyiden hyppyjen sijasta hän esittää jäykkiä, ylidramaattisia liikkeitä — silmien pyörittelyineen ja kuuluvine huokauksineen.
Yleisö repeää nauramaan. Jopa muut tanssijat kamppailevat pitääkseen itsensä kasassa, kun Clara — tahtomattaan — varastaa koko esityksen. Siitä huolimatta show jatkuu ja Clara on kaiken huomion keskipiste.
Loppua kohden kuitenkin tapahtuu muutos. Clara pehmenee, väläyttää leikkisän hymyn muille tanssijoille ja selvästi ymmärtää yleisön ilon. Sitten, yllättävässä käänteessä, hän muuttuu eleganssin täydelliseksi ruumiillistumaksi, tanssien upealla kauneudella ja keveydellä. Yleisö puhkeaa raikuviin aplodeihin.
Clara kumartaa, ja hänen entinen murjottava ilmeensä on poissa — tilalla on veitikkamainen hymy. Niin hän jää kaikkien mieleen hurmaavan kärttyisenä ballerinan, joka varasti koko shown!